lauantai 20. elokuuta 2022

Tuntuu suurimalla osalla tsuhnista olevan kananpaskaa korvien välissä kun kommentoidaan jtk Sanna Marin biletystä? Asioille oikeat mittasuhteet?

Lehto Seppo aatosta jaloa eduskuntaan Tampere Pirkanmaalta Oma lista näillä näkymin eduskuntavaaleissa 2023 kuva 15.8.2022 


Tuntuu suurimalla osalla tsuhnista olevan kananpaskaa korvien välissä kun kommentoidaan jtk Sanna Marin biletystä? Asioille oikeat mittasuhteet? 

Esimerkiksi kepuli Matti Vanhasen absolutismi ei takaa laatua. Muista suhtautumisensa muun Baltian itsenäistymiseen 1985 ja sen jälkeenkin. Suomen Arsenal pankin velkakirjojen myynti 5% hintaan ulkomaisille perintäyhtiöille. 

Tuli satojen miljoonien tappiot per vuosi kun ei kannattanut velallisten tehdä hommia 20 vuoteen. 

Kallis mies tuo vanhanen matti (KGB-koira) on ollut. Sannan bilettäminen ei ole niin kummallista kuin vaikeneminen sdp:n tunnettujen desanttien mm tarja halosen armeijan hankittujen tarvikkeiden miljoonien eurojen tykistön ja ilmatorjunta-aseiden piippujen polttoleikkaukset

Asioille oikeat suhteet niin biletyksestä, kelvottomista kansanedustajista, kuin ulosottolain uudistusten suhteen? 


Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto eduskuntaan arvottamaan asioita oikein?
Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa valkoisemman tulevaisuuden asialla humanisti Lehto Seppo vapaussoturi@gmail.com



Slava Ukraini! = Miehitetyt alueet kaikille miehittäjä-Ryssän uhreille Ukrainasta Suomeen Saksaan Japaniin etc ;)



-----------------

------------

keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa, ei apina, ei ihmisapina, ei sika, mutta mustan liki neekerihuumorin omaava tamperelainen ihmisoikeusaktivisi alkuperäkansojen asialla matu- ja islaminvaasioita vastustaen, kuten varmaan sinäkin?

Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa Seppo Lehto eduskuntavaalimainos 1995 pätee 2023 edelleen. Ryssä helvettiin alueiltamme!




Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Lehto Seppo Humanisti Rajat kiinni matu- ja islaminvaasioilta.
Suurin matuinvaasio on Ryssän miehittämillä  miehitysalueillamme Kalastajasaarento, Petsamo, Salla-Kuusamo, Karjalamme ja Suomenlahden saaret = Jottei totuus unohdu: Miehittäjä-Ryssä helvettiin alueiltamme ja rosvokorvauksia Suomelle Ryssältä toimistaan! 

Imperialistisen siirtomaavalta ja sotarikoksia tehtailevan terroristi Ryssän miehittämät itsenäisen Suomen alueet

Eduskuntaehdokas Tampereelta 2023 Seppo Lehto Natojäsenyyden vaatijana jo syksystä 1991

Humanisti historioitsija Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa, ei apina, ei ihmisapina, ei sika, mutta mustan liki neekerihuumorin omaava tamperelainen ihmisoikeusaktivisi alkuperäkansojen asialla matu- ja islaminvaasioita vastustaen, kuten varmaan sinäkin?

Kansanpalvelija Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa +31 helteessä 28.6.2022 


Eduskuntavaaliehdokas Tampere silvottu tynkä-Suomi takaisin itsenäisyytemme alun alueineen ja ryöstösaaliskorvaukset korkoineen takaisin miehittäjä-Ryssältä Suomelle, kuten Ukrainalle ja muillekin uhreilleen! 

Miehittäjä-Ryssän lipun poljentaa Ukrainassa 15.3.2022





Slava Ukraini! Kohtalonyhteytemme on ilmeinen Ukrainan kanssa suhteessa miehittäjä-Ryssän hyökkäyssotien uhrina:

Eduskuntavaalit Tampere Pirkanmaa Miehitetyt alueemme takaisin miehittäjä-Ryssältä Seppo Lehto Tampere
---------------------
Kansanpalvelija Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa +31 helteessä 28.6.2022
https://Seppo-Lehto-eduskuntaan.blogspot.com 



Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto Tampere Pirkanmaa suomalaisasiamies, eikä mikään miehittäjä-Ryssän desantti, kuten liian moni tässä maassa jopa eduskunnassa virkaloiskunnassa!
------------------------------------

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Jokainen voi laittaa omaan arvoonsa miehittäjä-Ryssän viralliset julkaisut ja sopimukset kun katsoo tilannetta 1900-luvulta tähän päivään, on sitten kyse Stalin, Putin tai joku Ryssälän suurlähettiläs

Ukraine is defending Europe against Russian parasite warcriminal imperialism


Jokainen voi laittaa omaan arvoonsa miehittäjä-Ryssän viralliset julkaisut ja sopimukset kun katsoo tilannetta 1900-luvulta tähän päivään, on sitten kyse Stalin, Putin tai joku Ryssälän suurlähettiläs:

Ukraine shows midle finger to Russian warcriminals


”Sanon avoimesti, että tuntuu loukkaavalta ja katkeralta, kun on viime aikoina kuullut kysyttävä n, pitääkö naapuriemme pelätä Venäjää. Kaikki tervejärkiset ihmiset käsittävät, että se on täyttä pötyä”. 

Venäjän = Ryssälän imperialistisen miehittäjähallinnon edustaja ryöstetyllä tontilla viime sotien jäljiltä Suomen suurlähettiläs Pavel Kuznetsov IS:ssa 2017.

Sotaveteraanin kannustusta nuorisolle ja Ukrainalle


https://Putinismi-nurin.blogspot.com Putinismin nurin!
----------------------------------------

Fight against imperialist Russian parasite foreign invaders




































Aluepalautukset miehittäjä-Ryssältä hallitusohjelmiin!





Seppo Lehto Huk, eduskuntavaaliehdokas Tampere

Kansankuntamme maanpuolustuksen alasajosta vastuullisille maanpetossyyte ja ulosotto. Seppo Lehto Ajan Suunta




Isänmaan Asialla ry. // Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y.
Suur-Suomi r.y. // Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys  #OccupiedTerritories  #SlavaUkraini

Miehittäjä-Ryssän lipun poljentaa Ukrainassa 15.3.2022

Valontuoja historioitsija Seppo Lehto eduskuntaan. 

Russia back to stone age 3.3.2022 Garry Kasparov opinion





























Mikäli oltaisiin toimittu Seppo Lehto aatoksin niin Jeltsinin tarjous aluepalautuksista oltaisiin tehty ja Suomi olisi ollut Naton jäsenenä samaan aikaan kuin muutkin Ryssälän satelliittivaltiot: Viro, Latvia, Liettua, Puola, Unkari etc. Eikä olisi vastaavaa turvallisuusuhkaa kuin nyt 2022. Saati riskiä että olisimme yhtä yksin ja maamme raunioina kuten Ukraina 24.2.2022 Ryssän invaasion ja imperialistisen sodan jäljiltä.

Mariupol raskaana ollut nainen ja vauva kuolivat 9.3.2022


------------
Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Seppo Lehto.

Kansakunnan johtava ajatuspaja itsenäisen Ryssästä ja vääränlaisista matuinvaasioista vapaan Suomen asialla. Ole sinäkin? Väestönvaihdon, ilmastohuuhaan ja matuinvaasioiden rahoituksille loppu!


Kulttuurihistorioitsija Seppo Lehto 22.3.2022 Somejulkaisu Ajan Suunta aatoksin

https://Ajan-Suunta.blogspot.com

Katso blogista lisää kansakunnallisia aatoksiani.


















-------------

tiistai 28. joulukuuta 2021

Eduskuntavaaliehdokas Tampere silvottu tynkä-Suomi takaisin itsenäisyytemme alun alueineen ja ryöstösaaliskorvaukset korkoineen takaisin Suomelle!

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Lehto Seppo Kalevalanpäivä 28.2.2021 valkoisempaa tulevaisuutta pic2

Tänään tuli XXL:stä hankittua elämäni 3:t sukset karvapohjilla. 534€ odottavat että tänään tarkoitus mennä suksimaan illasta   
Katsotaan miten suksilla pysyy pystyssä ja eteenpäin.

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Lehto Seppo 30.4.2021 Kansakunnalle herätys vaskikellot pic10




Sama juttu  kuin suksiessa ja suksien hankinnassa EU:n ja Naton kanssa. Ei vain "rusinat pullasta", vaan vastavuoroisuutta, hyväksymättä minkäänlaisia matuinvaasioita on ne sitten idästä tai lähi-idästä tai Afrikasta.

Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto yksityisen liikenteen merkitys on ymmärrettävä eduskunta- ja kunnanpäätöksenteossa. Julkinen liikenne ei tarjoa kaikkea.



Eduskuntavaaliehdokas Tampere Lehto Seppo auttaa Tampereen valkoisemman tulevaisuuden arvoihin 




Tamperelainen Seppo Lehto Huk, historioitsija, moniosaaja monessa ;) Ole sinäkin ;)? Toimi oman kansasi etua ajaen?

Eduskuntavaaliehdokas Tampere silvottu tynkä-Suomi takaisin itsenäisyytemme alun alueineen ja ryöstösaaliskorvaukset korkoineen takaisin Suomelle!

https://Tartonrauha.blogspot.com Miehittäjä-Ryssä helvettiin loisimasta alueiltamme kuten muiltakin miehittämiltään alueilta Eestistä, Saksasta, Ukrainasta, Georgiasta, Tsetseniasta ja Japanin alueilta etc, kuten Kiinakin ulos Tiibetistä ja uiguurien alueilta.




Seppo Lehto suursuomalainen eduskuntavaaliehdokas Tampereelta 14.4.2021 pic17


--------------------------------------
Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Seppo Lehto eduskuntaan tuellanne?
------------------------------------

perjantai 25. tammikuuta 2019

Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto Tampere Pirkanmaa: Matuinvaasion ja islamin todistuksensa hukanneet koneininöörit ymv suvakkihorot: Kiss my white ass!



Toiseuden eli matuinvaasion ja islamin todistuksensa hukanneet koneininöörit ymv suvakkihorot: Kiss my white ass!



Petteri Orpo timosoini, juha sipilä, kai mykkänen kansanpettureita ja Suomen kansantuhoajia

petteri orpo, timosoini, juha sipilä, kai mykkänen kansanpettureita ja Suomen kansantuhoajia
Ihmettelen miksi Stalinpatsas on nostettu pystyyn Eestissä Tallinnassa, vuonna 2013 oli vielä nurin.


Suomessa on enää harvassa paikkaa samaa eurooppalaista harmoniaa kuin Eestissä


SPR edustaa toiseuden totaalista kusettajatahoa, jolle kerätään johtajille vain isot tulot ja luodaan väestönvaihtoa "pakolais"-kusetuksella


Kunniaa itsenäisille kansallisvaltioille kuten Ukrainalle!



-----------------------------
Eduskuntavaaliehdokas Tampere Seppo Lehto valkoinen vaihtoehto eduskuntaan Pirkanmaalta https://eduskuntavaaliehdokas-tampere.blogspot.com/ 
 ..........................

maanantai 26. marraskuuta 2018

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Lehto Seppo: YK:n GCM sopimusta vastustavan adressin luovutustilaisuus 4.12.2018 klo 15:30


Kansamme matuinvaasio- ja islamkusetukset jatkuvat uusien stalinistien ja desanttien toimin
---------------------------------------------------------------------------------------- 
Nyt vastuussa maamme hallitus ja eduskunta:

YK:n GCM sopimusta vastustavan adressin luovutustilaisuus 
Tiistai 4. joulukuu 2018 klo 15.30 – 16.15

------------------------------------------------

Kansallismielisten Liittouma kerää allekirjoituksia adressiin YK:n globaalin massamaahanmuuttosopimuksen, GCM-sopimuksen, hylkäämiseksi. Adressiin kertyy allekirjoituksia 2000 nimen päivävauhtia.

Allekirjoittaneet eivät hyväksy sitä, että poliittiset johtajamme aikovat sitouttaa Suomen kaikkien aikojen laajimpaan väestönvaihtoon sekä itsenäisten kansakuntien ja kansojen hajottamisoperaatioon, joka pyyhkii valtioiden rajat maapallolta lopullisesti.

Aika on vähissä, sopimus allekirjoitetaan Marokossa 11.12.2018. Allekirjoittaneet haluavat jättää jälkipolville tiedoksi, että heidän nimissään tätä sopimusta ei olla hyväksytty. 

Me vaadimme, että Suomi hylkää tämän sopimuksen.

Adressi luovutetaan ulkoministeri Timo Soinille 4.12.2018 klo 15.30.



Allekirjoita adressi:
https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi
-----------------
Jutkubookissa julkaistu, joten paikallaan julkaista muullakin paremman tietoisuuden lisäämiseksi:
Kansallismielisten liittouma
1 t
Kansallismielisten Liittouma
Tiedote 26.11.2018
julkaisuvapaa
Media päättää, mistä Suomessa puhutaan. Media määrittelee myös, miten asioista puhutaan; mikä on oikein tai väärin, hyvä tai paha.
Vain kahden viikon kuluttua allekirjoitettavasta YK:n siirtolaissopimuksesta vallitsee mediahiljaisuus. Myös Suomen valtiovallan tiedotustoiminta on vaiti.
Tästä meidän jokaisen elämään vaikuttavasta asiasta ei haluta kertoa, eikä siitä saa keskustella Suomessa. YK:n siirtolaissopimusta vastustavan adressin tavoitteisiin kuului saada asia kansalaisten tietoisuuteen ja julkiseen keskusteluun. Onnistuimme siinä kohtalaisesti, mutta valitettavasti valtamediaa emme ole saaneet mukaan. Media ei palvele lukijoitaan, vaan tässä tapauksessa jonkun tahon valta kukistaa median vastuun.
Sopimusteksti on kenen tahansa luettavissa ja käännetty suomeksi, joten jokainen voi todeta, että kyse on sopimuksesta, joka sitoo sen hyväksyneitä valtioita. Meitä, jotka olemme näin sanoneet, on syytetty valehtelijoiksi ja pelottelijoiksi. Jokainen voi itse arvioida ja päättää, onko joku valehdellut ja onko tuotu esille sellaisia väitteitä, jotka eivät olisi totta.
Tästä linkistä löytyy esimerkiksi käännöksen lisäksi hyviä huomioita sisällöstä: 
Vertailun vuoksi vielä ulkoministeriön käännös (jossa ”compact” on ”käännetty” harhaan johtavasti ”kompakti”, joka on suomen kielessä adjektiivi jonka synonyymeja ovat suppea, tiivis ja ytimekäs, kun englannin kielessä substantiivina compact tarkoittaa sopimusta.)
Mediapimennosta huolimatta Kansallismielisten Liittouman adressi YK:n globaalin massamaahanmuuttosopimuksen, GCM-sopimuksen, hylkäämiseksi on noussut koko vuoden suosituimmaksi adressiksi. Sen on allekirjoittanut kuukauden aikana lähes 30 000 henkilöä.
Adressi luovutetaan ulkoministeriöön 4.12.2018 klo 15.30. 
--------------------------


Seppo Lehdon huomiointeja vinkiksi muille: 
Tapahtumasta olisi syytä tiedottaa aina mieluummin muualla ensisijassa kuin facebookissa, lisätietoja: https://www.facebook.com/events/193236391576184/?active_tab=about

----------------

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Lehto Seppo eduskuntavaaleissa 2019 ehdokkaanne Pirkanmaalla
http://eduskuntavaalit-2019.blogspot.com/
Humanisti Rajat kiinni matu- ja islaminvaasioilta nyt ja aina, vaalikaamme oman kansan etua toiseutta ja erilaisia pefofiilikultteja vastaan

Alueitamme riistetään ja miehitetään jo nyt monin tavoin, viime sotien seurauksena suuri osa alueistamme jäi moskovan oblastin miehittämiksi, joita vaadimme myös takaisin korkoineen:

----------------
https://eduskuntavaaliehdokas-tampere.blogspot.com/  

Valkoinen vaihtoehto Seppo Lehto Pirkanmaa eduskuntavaaleissa 2019. Lopettakaamme stalinistien, mokuttajien ja islamistien valheprobaganda kuten viime sodissa, olematta stalinismin runkkareita:


--------------

torstai 5. heinäkuuta 2018

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Lehto Seppo Humanisti Rajat kiinni matu- ja islaminvaasioilta nyt ja aina, vaalikaamme oman kansan etua toiseutta ja erilaisia pefofiilikultteja vastaan

Omakuvat Pyynikin Aleksanterin kirkon kirkkopuiston suihkulähteen luona 2.7.2018 kun oli pakko pyöräillä passihakumatka, kun autoilu on tehty mahdottomaksi Tampereen keskusta-alueilla.

Eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa Lehto Seppo Humanisti Rajat kiinni matu- ja islaminvaasioilta nyt ja aina, vaalikaamme oman kansan etua toiseutta ja erilaisia pefofiilikultteja vastaan


Valkoisemman suomalaisemman tulevaisuuden asiamies Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa


Päivän kysymys: Mikä erottaa ihmisen apinasta? Viestintä nojaa HS sanomajutikkamedian logiikkaan missä Donald Trumpia verrattiin sikaan. Se minulle nyt kertokaa tämän blogin kommenttiosiossa heti tämän päivityksen jälkeen, kiitos.

Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas Tampere Pirkanmaa, ei apina, ei ihmisapina, ei sika, mutta mustan liki neekerihuumorin omaava tamperelainen ihmisoikeusaktivisi alkuperäkansojen asialla matu- ja islaminvaasioita vastustaen, kuten varmaan sinäkin?
Tiedäthän että erään aavikkokultin profeetta oli pedofiili ja gay = homo, sekä palvonjonsa ovat tunnettuja eläinrakastajia? Asiahan on todistettu poliisien vartiomassa pridekulkueessakin ;) Pamppua ja kyynelkaasua sille joka muuta väittää?

------------------------




-------------------------------
https://eduskuntavaaliehdokas-tampere.blogspot.com
------------------------------------